Hyvin menee

Anteeksi pitkä kuulumattomuuskatko, olen paiskinut töitä ja niistä väsyneenä jättänyt bloggailun paremmalle ajalle. Kaikkea tänä aikana onkin ehtinyt tapahtua.

Pääsiäinen

Kävin kotonakotona ja paperiseinistä sekä porukoitten läsnäolosta huolimatta sessioin reilusti. Pidin myös todella paljon tavaraa puhtaasti sisässäni, mutta kotiin palattuani sain kuitenkin ilokseni huomata painon pysyneen samana tai jopa hieman laskeneen. Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna oli edellisessä postauksessa ilmoittamani kännisekoilu, huumausyritys ja pari viikkoa sitten kuulemani mukaan myös paljastuksia.

Hän tietää

Eli sain tuossa viime viikolla avokilta kuulla, että olen tuona huumaus/tajupois/laattakänni-iltana selittänyt hänelle bulimiastani. Olin luullut hänen tajunneen vammailujeni laadun jo aiemmin kerrottuani hänelle "syömävammaileeni kaikki rahani" ja diagnoosini "bulimia suspecta". Olen sitten tuona iltana muun muassa kertonut ainakin mättöpiiloistani ja siitä, kuinka olen ollut yllättynyt siitä, ettei avokki ole huomannut esimerkiksi neljän litran virvoitusjuomakatoa yhden päivän aikana tai epämääräisiä pusseja jääkaapissa, joissa säilytän mättöjäni. Meillä oli vähän parisuhdekriisiä, jonka minä "käynnistin" ilmoittamalla hänelle fiiliksistäni suhteemme suhteen. Olin kirjoittanut tekstin paperille, jossa purin näitä asioita, joista en oikein osaa puhua. Ilmoitin paperista avokille eräänä kiukkuaamuna tekstiviestillä, jonka ilmeisesti luettuaan avokki ilmoitti tietäneensä bulimiastani pari viikkoa. Tämä oli siis pari viikkoa pääsiäisen jälkeen, tällä hetkellä laskelmieni mukaan tästä hetkestä noin pari viikkoa sitten. 

Vaadin saada selittää toimiani ja samana päivänä kerroinkin avokille tämän säätämisen olleen mukana aina vammailujeni alusta asti teini-iästä. Avokki ei kuulemma ollut aluksi ottanut tosissaan kännipuheitani (saatan huumattuna puhua ihan toisista maailmoista), mutta oli tarkkaillut käytöstäni ja havainnut puheeni todeksi. Parisuhdeasiaa ja tätä siis "availtiin" tuossa viime viikko ainakin (minä puhun, avokki kuuntelee eikä jaa ajatuksiaan - kamalan hyödyllistä; sanoo pari sanaa, joista pitää tulkita kokonainen maailma). Ilmeisesti kaikesta huolimatta hän tahtoo olla kanssani, vaikkei kuulemma pidäkään "oksentamista mitenkään viehättävänä toimintana". Oma suunnitelmani on jatkaa samaan malliin, eli ahmia kun mahdollista, ilman että avokki on kotona. Tällä meiningillä nimittäin paino alkaa näyttää hyvältä.

Paino

Olen nyt pari viikkoa jumittanut ehkä kaikkein ensimmäisessä normaalipainossani, siinä, jonka muistan niiltä ajoilta, kun aloin tuijotella maanisesti ja säännöllisesti vaa'an lukemia. Tavoitepainostani tämä on vielä viiden kilon päässä, eli ei paljoa mitään. Päivät ovat kuluneet pitkälti syömällä tonnin luokkaa, sessiointien pilalle mennessä vaaka on seuraavana aamuna tuominnut minut pari kiloa painavammaksi, ja moisia pareja kiloja olen sitten seuraavat kolme päivää pudottanut. Ihan kirjaimellisesti siis tällä tavalla melkeinpä viimeiset pari, ellei jopa neljä viikkoa ovat kuluneet. Olen jokseenkin jopa tykästynyt tämänhetkiseen kroppaani, mutta vain vatsan osalta. Olen onnistunut saamaan töiden (ja ehkä oksentelun?) ansiosta hieman vatsalihaksia, ja ne alkavat jopa hieman erottua. Tahdon kuitenkin päästä siihen potentiaaliseen lopulliseen tavoitepainoon, nyt kun näin hyvillä linjoilla mennään.

Hoidosta

Hoitsulla olen myös tässä "väliajalla" alkanut jälleen käymään. Lähetteeni oli kuulemma umpeutunut, mutta hän oli onnistunut sen avaamaan. Teille ehkä rehellisesti voin kertoa, että käyn siellä lähinnä vain saadakseni noita masislääkkeitä, syömisten kannalta tuo on täysin turhaa. Ravitsemusterapeutilla olen käynyt viime vuonna ennen joulua ja varmasti on hänellekin lähete jo umpeutunut. Hoitsu on tuputtanut minua soittamaan ravterilleni ja ottamaan selvää lähetteeni tilanteesta, mutta yritysten myötä olen todennut tämän pyrkimyksen hyvin hankalaksi selvittää ja motivaationpuutteesta johtuen en oikein enää jaksaisi edes yrittää. Sitten taas voin varmaan jatkaa "hoitoani" tuossa toimipisteessä vain sillä ehdolla, että "sitoudun" (hoitsu hokee tätä paljon) heidän hoitosysteemiinsä eli käyn myös ravterillä.

Hoitsu on todella epäillyt haluani päästä syömävammailuistani eroon ja rehellisesti kyllä syystäkin. Hänelle olen uskaltanut olla sen verran rehellinen, että olen kertonut tahtovani päästä eroon oksentelusta, mutten usko kykeneväni ikinä lopettamaan painosta obsessointia. Näinhän se sinänsä onkin, mutta oikeastaan oksentelussa ei ole mielestäni niin suurta pahaa kuin mitä se minulle tekee. Haittoja on lähinnä kehon puolesta pelko sekä rahanhukka, mutta tällä hetkellä nämä asiat vaikuttavat olevan suht kondiksessa (- mitä nyt sitä kilpirauhasen vajaatoimintaa pelkään ihan tosissaan ja toiminnan järjettömyyden vuoksi totta kai tahtoisin päästä oksentelusta eroon, mutten vain usko sen olevan vielä ennen tavoitepainon saavuttamista mahdollista). Kävin juuri pitkästä aikaa verikokeissa ja myös hammaslääkärissä, joka kertoi, ettei bulimiasta näy merkkiäkään. Tiistaina on taas hoitsu ja saan kuulla labroista ja valitusta siitä ravitsemusterapeutin tavoittamattomuudesta.

Pelkään kyllä todella paljon, ettei pomoni enää pitkään usko lääkärikäyntejäni sellaisiksi, joita niitä olen nimittänyt - tutkitaan, onko minulla jotain imeytymistautia. Käynikerrat ovat kuitenkin tyyliin tismalleen parin viikon välein ja minulla ei ole hajuakaan, mikä muu vaatii näin säännöllistä vahtaamista kuin päänsisäiset toiminnat. Minun täytyy kuitenkin aina tapaamisiin lähteä pois kesken työpäivää, mikä sitten täytyy ilmoittaa pomolle..

No, tänä aamuna vaaka näytti omaksi suureksi ilokseni kiloa pienempää painoa, mikä tarkoittaisi tavoitepainon häämöttävän tästä vain neljän kilon päässä! :) Olen vain melko varma, ettei tuo vielä riitä minulle, vaan siitä on mentävä vielä kolme kiloa alaspäin. Olen kuitenkin kuvannut itseäni säännöllisesti nähdäkseni kehossani tapahtuvat muutokset. Voisin tännekin laittaa kuvat tästä hetkestä ja viisi kiloa sitten, jotta itsekin näette, kuinka älyttömän pieni muutos on - heti kun vain löydän kamerani tietokonekaapelin. Ja olenhan jo pitkään lupaillut kuvapostausta. Nyt lupaan laittavani itsestäni kuvia heti, kun vain sen kaapelin saan paikannettua!

Toivottavasti kaikilla tämän nähneillä on hyvä kesä tiedossa. Kiitoksia vielä, jos jaksatte ajatuksistani kiinnostua, vaikka niitä ajoin olenkin saattanut liian pitkään pantata. Sellaisen pohdinnan vielä jaan kanssanne, jota tuossa mietin syömävammailun suhteen: Mitä itseinhosta hyötyy kukaan lopulta mitään? Ehkä itsekin kuitenkin vain inhoan tämänhetkistä itseäni ja rakastan itseäni sen verran, että tahdon tehdä itsestäni onnellisen saavuttamalla kehollisen ihanteeni. Toivon, ettette näännyttäisi itseänne rangaistaksenne itseänne - siitä ette hyödy niin te kuin kukaan muukaan.