Fysiologian omituisuus

Yleensä, kun olen kitudieetillä hetkenkin aikaa, menetän kykyni nukkua täysiä öitä. Tällä kertaa vain pari ensimmäistä 2468:n päivää olivat vähäunisia, muuten olen nukkunut jopa yhdeksän tuntia o_O. Näin sen kyllä toisaalta pitäisi mennäkin mielestäni, että jos ei saa energiaa ruoasta niin sitten unesta. En voi väittää, ettenkö olisi tyytyväinen tähän uniajan lisääntymisen vaihtoehtoon :D

Koko kehontiedostavan ikäni olen inhonnut kehoani, lähinnä sen suuruutta ja rumuutta. Ainoa objektiivinen, joka minua on koskaan kehunut kauniiksi, on poikaystäväni. En ole koskaan, ikinä saanut keneltäkään yhtäkään vilpitöntä kehua kropastani. Äitien (asemastaan johtuen pakolliset) kehut ja sentyyppiset lauseet kuten "no et sä nyt ihan läskiläski oo, mut.." eivät mielestäni ole kehuja. Edes avokkini ei ole koskaan kroppaani kehunut, vaikka olen sitä jopa pyytänyt. Väitän, että tämä on olennainen osa sitä, miksen itsekään hyväksy kroppaani. Viime aikoina kuitenkin olen löytänyt yhden hyvän puolen kropastani: minulla on joidenkin ihmisten mielestä tavoiteltavan arvoinen pyöreä ja roikkumaton peppu. Mieluummin kyllä ottaisin sen massan rintavarustuksekseni, sillä olen täysin lauta. Ja tästäkään en ole saanut mitään kehuja koskaan, mitä nyt olen huomannut, että poikaystäväni tykkää pidellä sitä :D

Omituinen fysiologinen tällä rääkkikerralla on se, että muuten ei ole kylmä, kuin että sormet ovat melkein alinomaa jäässä. Pyöräillessä hiki virtaa purona jo kymmenen minuutin jälkeen. Tästä kaikesta päättelen, että aineenvaihdunta on jo hidastunut kuten laihduttaessa yleensä, mutta varsinaisella säästöliekillä en ole, koska hikoilu on mahdollista ja en ole kuolemanväsynyt kaiken aikaa. Olen pyrkinyt siihen, että liikkuisin päivittäin vähintään 30 minuuttia ylläpitääkseni aineenvaihduntaa. Eilinen jäi välistä, mutta tänään tulikin liikuttua pari tuntia pyörällä ja kävellen (lasken nykyään hyötyliikunnankin 'liikunnaksi'). Vähän viluista ja raskasta oli palata kymmenen kilon lisäpainolla, mutta päästyäni kotiin söin keittoa halkeamiseen asti ja olin miellyttävän tyytyväinen itseeni ja päivääni, vaikkei vielä ole edes ilta!

Näitäkin riemunhetkiä kuitenkin latistaa se tieto, etten oikein osaa pitää rotia muiden läsnäollessa. Kun avokki ehdottaa pitsalle, en miellyttämisenhalussani kehtaa kieltäytyä kuin syömästä, mikä osaltaan latistaa tunnelmaa. Normaalielämä alkaa jälleen helmikuussa ja sitä ennen lähden ensi viikolla jouluksi ja uudeksivuodeksi kotipaikkakunnalleni, jossa syöminen ei koskaan lopu ja syömästä kieltäytyminen on sukulaisille kuin isku vasten kasvoja - kaikki otetaan liian henkilökohtaisesti. Tämä on kokemusperäistä tietoa. Ehkä tänä jouluna voisin kuitenkin yrittää taas vedota etenkin herkkujen kohdalla "olen jo syönyt tänään ihan älyttömästi" tai "en tykkää tosta" -välttelyvalheisiin. Joka tapauksessa avokin palatessa kotiin ja joutuessani katselemaan hänen pitsan- ja herkkujenmättöään tulen sortuilemaan. Ehkä se tieto pitää vain hyväksyä.

P.S. JEE huomenna saa syödä puuroa! Suunnitelma:

aamulla: puuro & kahvi

välipala: omena/porkkanaa

päivällinen: MAKARONIA juustolla ym.<3

(ehkä vielä jotain leivänkorviketta illalla)