Olen nyt täällä kotipaikkakunnallani lomailemassa, kunnes viikon päästä pitäisi alkaa työt. Mun piti jo maanantaina, edellispäivänä, aloittaa tiukka max1200-dieetti, mutta annan koko ajan itselleni lisää, liikaa joustoa. "Kyl mä nyt tän päivän ajan vielä voin syödä nannaa", "kyl mä nyt vielä tänään voin käyttää voita leivän päällä", "kyl mä nyt vielä tän viimeisen päivän aikana voin syödä niin paljon ku haluan". Ja mikä onkaan lopputulos? Vaa'an lukema
60,1. Tätä ennen en ole koskaan ennen nähnyt aamupainossa mitään 5:llä alkavaa suurempaa. Vaikka en tahdo todellisia mittojani kenenkään tietoon, sillä olen valas ja tappi, mutta en ole mikään pitkä ihminen, vaikka pitkän ihmisen luuston omaankin. Sen vuoksi niin älyttömän suuri lukema kuin tämänaamuinen on masentava, masentava, pohjamutiin vetävä. Luulin, ettei minun koskaan tarvitsisi kyseistä lukemaa nähdä aamupainossa, ja tässä sitä ollaan. Tekee mieli viiltää. Ehkä iltapäivällä. Reiteen.
Nyt en voi koskaan sanoa sitä, mitä olen ajatellut sanoa ex-satakiloiselle kaverilleni, joka mahtailee nykyisellä normaalipainollaan ja on kaikkein paras, "mä en oo painanu koskaan ees kuuttakymmentä kiloa". Vaan ei. Nyt en ole enää mitään. Tämä oli
mulle niin tärkeä, niin merkittävä ja ihmisarvoa määrittävä asia. Nyt en ole mitään hoikan tapaistakaan, olen pyöreähkö. Painoindeksi on varmaan jo ylipainon puolella, en uskalla tarkistaa. Juuri täksi päiväksi, kun mun pitää mennä näyttäytymään ihmisten ilmoille, vähän shoppailemaan ja kirjoittamaan työsopimusta ja kaikkea. Jes.
En kyllä tiedä, pitäisikö vedota siihen, että mulla myös on tällä hetkellä menkat, en "kakkostyhjentynyt" ennen punnitusta ja söin eilen niin paljon leipää (noin pellillisen itsetehtyä vaaleata pullamössöä), että kun 1g hiilareita sitoo 4g vettä, niin mussa on kyllä varmaan ainakin kilo sen ansiosta nesteitä. En itse osaa vedota siihen, ei, peli on nyt menetetty. En kuitenkaan tällä hetkellä osaa paniikin seassa vielä kokea musertavaa masentuneisuutta, joka takuulla iskee heti kun itseäni katson peilistä tai saan olla rauhassa yksin. Äitini miesystävä täällä pyörii ja ehkäisee itkunpurkauksen vapauteen päästämistä.
Oma syy, oma vika, kuka käski olla sika.
Olen nyt täällä kotipaikkakunnallani lomailemassa, kunnes viikon päästä pitäisi alkaa työt. Mun piti jo maanantaina, edellispäivänä, aloittaa tiukka max1200-dieetti, mutta annan koko ajan itselleni lisää, liikaa joustoa. "Kyl mä nyt tän päivän ajan vielä voin syödä nannaa", "kyl mä nyt vielä tänään voin käyttää voita leivän päällä", "kyl mä nyt vielä tän viimeisen päivän aikana voin syödä niin paljon ku haluan". Ja mikä onkaan lopputulos? Vaa'an lukema 60,1. Tätä ennen en ole koskaan ennen nähnyt aamupainossa mitään 5:llä alkavaa suurempaa. Vaikka en tahdo todellisia mittojani kenenkään tietoon, sillä olen valas ja tappi, mutta en ole mikään pitkä ihminen, vaikka pitkän ihmisen luuston omaankin. Sen vuoksi niin älyttömän suuri lukema kuin tämänaamuinen on masentava, masentava, pohjamutiin vetävä. Luulin, ettei minun koskaan tarvitsisi kyseistä lukemaa nähdä aamupainossa, ja tässä sitä ollaan. Tekee mieli viiltää. Ehkä iltapäivällä. Reiteen.
Nyt en voi koskaan sanoa sitä, mitä olen ajatellut sanoa ex-satakiloiselle kaverilleni, joka mahtailee nykyisellä normaalipainollaan ja on kaikkein paras, "mä en oo painanu koskaan ees kuuttakymmentä kiloa". Vaan ei. Nyt en ole enää mitään. Tämä oli mulle niin tärkeä, niin merkittävä ja ihmisarvoa määrittävä asia. Nyt en ole mitään hoikan tapaistakaan, olen pyöreähkö. Painoindeksi on varmaan jo ylipainon puolella, en uskalla tarkistaa. Juuri täksi päiväksi, kun mun pitää mennä näyttäytymään ihmisten ilmoille, vähän shoppailemaan ja kirjoittamaan työsopimusta ja kaikkea. Jes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti