Täällä menee aina kaikki mahdollinen myttyyn. Eilen oli maatilatyöpäivä, jonka lomassa pääsin puhumaan avokin kanssa tulevaisuudesta sun muusta. Hänellä on melko selkeät suunnitelmat, joissa toistuvasti mainitaan vain hänet, ei minua ollenkaan. Tämä jäikin kaihertamaan mieltäni, ja illalla laitoin jälleen kilometriviestin tästä murheesta hälle. Muun muassa siitä, että vaikka tiedän hänen jo pitkään puhuneen haaveesta lähteä kiertämään maailmaa yksin reppu selässä, en ole vielä tottunut tällaisen katoamistempun odotteluun. Samoin ilmaisin huoleni siitä, kuulunko minä hänen tulevaisuudensuunnitelmiinsa ja jos kuulun, olenko esteenä hänen haaveittensa toteutumiselle. Selittelin vielä jälleen sitä, kuinka odotan pääseväni masennuksesta ja liian korkeasta painosta, jotta voisin nauttia elämästä kunnolla ja että kaikki tämä vuodatus on kyllä jälleen sitä huonoa itsetuntoa. Tämän viestiketjun kysymyksiin pyysin häneltä vastausta viimeistään kesän lopulla elokuussa.
Mutta todella, kun eilen mietin - olen jo vuosia tavallaan odottanut, että yhtäkkiä kaikki kääntyy paremmaksi. Yhtäkkiä olen laiha ja haluan mennä ja tehdä, toisin kun tällä hetkellä, kun melkeinpä kammoan kaikkea näyttäytymistä siinä pelossa, että ihmiset naureskelevat läskejäni. Jälleen siis tulinkin "nyt laihdun"-aatoksiin ja päätin alkaa syödä kolmesti päivässä 300 tai korkeintaan 400 kcal. Tällöin voisin aikanani laihtua ja olla esimerkiksi elokuun festareilla paljon siedettävämmässä kunnossa kuin tällä hetkellä, kun käsivarteni ovat lähes yhtä suuret kuin reiteni. Reiteni, joita nyt koristaa uusi viiltoarpi, valitettavasti.
Äidilläni alkaa kesäloma heinäkuussa, itselläni alkavat työt kolmen päivän päästä maanantaina. Äitini miesystävällä on tällä hetkellä lomaa, ja kun he ovat niin erottamattomia, yöpyy tuo mieskin meillä joka yö, vaikka he ovat seurustelleet vasta jonkun puoli vuotta :D Söpöä. Ei tässä muuten mitään, mutta ahminta hankaloituu entisestään. Eilen kun koko päivän käveli ja söi vain niukasti, putosi paino kilolla, mutta yön ajan näin tauottomasti unta syöväni kermaisia suklaamunkkeja ilolla ja himolla. Tahdoinkin tänään pitää näin ollen rahan- ja ajanhaaskauspäivän. Onneksi äitini miesystävä häipyikin ja talo on vain omassa käytössäni ainakin seuraavat neljä tuntia. Lähdenkin tästä seuraavaksi ostamaan mättöjä, kun en ole yhtään varma, milloin seuraavaksi saan purkaa ahmimishimojani näin rauhassa, etenkin kun viikonlopun jälkeen alkavat työt.
Ongelmana tosiaan on vielä tuo, miten lasken päivän kcalit kun olen ahminut, mutta minulla on jonkinlainen suhteellisen toimiva systeemi, jota pitää tänään jälleen testata. Ahmin, oksennan ja menen ulos lukemaan. Kiva päivä omassa rauhassa vähään aikaan. Kaikille oikein hyvää viikonloppua, tulen kirjoittelemaan viimeistään alkuviikosta uudelleen, ellen jo sunnuntaina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti