Kauhun hetkiä

Pahoittelen, etten ehtinyt viime viikolla kirjoitella. Päivät ovat kuluneet töissä ja motivaatio-ongelmien sekä epämääräisten menkkojen parissa. Olen myös kokenut erilaisia kauhun hetkiä, tietysti syömisten ja syömisiin liittyvien asioiden suhteen viime viikon aikana.

Ensinnäkin sattui käymään niin, että eräänä päivänä töitten jälkeen menin lähikauppaani mättöostoksille. Usein minun pitää vain ostaa muutama tuote, minkä vuoksi en edes viitsi ottaa ostoskoria, vaan kanniskelen muutamaa tuotettani käsissäni. No, siinä kun olin kasannut itselleni pullapitkon, kermavaahtoa sekä pari kolmioleipää käsivarsilleni, havaitsin erään nuorehkon työkaverin samaisessa kaupassa tutkiskelemassa jotain hyllyä. Äkkiä käännös toiselle hyllyvälille pähkäilemään, mahtoiko tuo nähdä minua. Vaikka ostokseni olivatkin jokseenkin viattomat, itselleni ne ovat niin tunnuksenomaiset sessiointiostokset, että kiinnittäisin ainakin itse huomiota jonkun nuoren naisen tehdessä moiset ostokset.

Pyöriskelin kaupassa odotellen työkaverini poistuvan kassoilta. Kassoille päästyäni käväisin karkkihyllyllä kuolaamassa, jolloin jokin nuorehko nainen vieressäni kääntyi hyvin selkeästi tuijottamaan minua ja ostoksiani. Hämmästelin ja menin maksamaan ostokseni muina "miehinä". Tuo nuori nainen oli perässäni ostamassa kaksi omasta mielestäni perusherkkuostostaan, mikropopkorneja ja jonkin karkkipussin. Outoutta ja pahaenteisyyttä kuitenkin tähän kauppareissuun lisäsi vielä se, että tuolla nuorella naisella oli suuri tyhjä kassi johon tuotteensa pakata, kun taas itse sain kaivaa laukustani mukaan pakkaamaani ostoskassia. Kuitenkin jostain syystä tuo nuori nainen heitti tuotteensa kassiinsa, katseli ja tarkkaili minua, liikkui hitaasti ja kulkeutui lopulta hitaasti viereeni ostostenpakkauspaikalle ja "pakkasi kaksi tuotettaan uudelleen" tuijottaen kuitenkin samalla minun ostoksiani siinä kassalinjalla/pakkauspäässä, huomasin sen selkeästi, kun häntä mulkaisin tarkoituksenmukaisesti osoittaakseni moisen tuijotuksen törkeyden. Hän pakkasikin tuotteensa vielä hitaammin kuin minä ja kulki perässäni ulos kaupasta pitäen silmänsä tiukasti minussa. Omituista ja häiriöllistä. Ehkä hän luuli minua joksikuksi toiseksi tai jotain, ehkä hän kiinnitti huomiota ostosteni sessiointipotentiaaliin. Ostokseni eivät nyt kuitenkaan niin mahdottomat olisi esimerkiksi työevääksi ja vieraiden kestitsemistä varten. En tiedä, mutta jäi häiritsemään.

No, parin päivän sisään mahtui pari muuta kauhun hetkeä kotona. Yhtenä päivänä avokki nukkui päikkäreitä tai pikemminkin lepäili makkarissa ja minulle tuli hillitön ahmimishimo. Avokki kuitenkin oli vähintäänkin puoliksi hereillä, eli kuuli varmasti kaiken meneillään olevan. Eipä siinä mitään, ahmin ostamaani pullaa, jääkaappiin tekemääni kermavaahtoa ("kissan hiljennykseksi", selitin avokille) sekä vähän jäätelöä ja läjän leipää. Sitten laattaamaan, hyvin varovaisesti. Koska itseään piti siinä hillitä paperinohouiden seiniemme vuoksi, en saanut puoliakaan itsestäni ulos. Seuraavana aamuna vaakani tuomitsikin minut 1,5kg lisää massaa saaneeksi. Sinä päivänä taas sain pitkästä aikaa olla jonkin verran yksin, mikä tarkoitti turvallisin mielin suoritettavaa sessiointia edellisestä päivästä jääneen puolikkaan pullapitkon sun muun parissa. Olin kuitenkin jättänyt pitkon kaappiin, sillä pakastaa sitä en viitsinyt, sulamisessa menee niin kauan. Pitkonpuolikkaan olin "piilottanut" lokeroon, jossa pidän työeväitä ja hedelmiä, joita avokki ei ikinä syö. No, kuinka ollakaan, edeltävänä yönä avokki oli ilmemisesti päättänyt varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni syödä yhden tarkkaan valituista omenoistani ja sitä lokerosta kaivaessaan takuulla viimeistäänkin huomannut omenoiden alla piileskelevän pullapitkon. Eipä tuo kuitenkaan mitään sanonut tai toiminut omituisesti, mutta itselleni tuotti melkoiset kauhunväreet tajuta hänen löytäneen minun sairaita sessiointiruokiani.

Eilen meinasin jäädä jopa kiinni ahminnasta. Avokki kävi toimittamassa joitain asioitaan ja sain neljä tuntia omaa aikaa. Kerran täydensin ja tyhjensinkin itseni niin, että väsyin. Meinasin jättää loput mätöt, sipsipussin ja litran jäätelöä, myöhemmille päiville, mutta päätinkin ahmaista ne. Kun pakastimessa odotti vielä noin kolmasosalitra jäätelöä ja olin juuri saamassa valmiiksi yhtä lautasellista, alkoi ulko-ovelta kuulua avaimen krapinaa ja avokki saapui kotiin, täysin hereillä, valmiina valmistamaan itselleen ruokaa ja katselemaan sitä syödessään äänettömällä netistä tekstitettyjä ohjelmiaan. Itse sitten jouduin vellomaan tuskaisena vatsassani pieni määrä sipsejä ja jäätelöä, miettien, pääsisinkö oksentamaan, saisinko mitään ulos kun niin vähän on vatsassa ja muuta arrgh. Päätin syödä jäätelön loppuun helpottaakseni ulosantia. Pakastimella kolisteltuani ja palattuani koneeni ääreen sitä tuhoamaan pohdiskeli avokki ääneen, mitä siellä pakastimella kolistaan. En sanonut mitään, ahmaisin kulhon tyhjäksi ja odotin avokin poistuvan tupakalle. Tuon tupakoidessa kaoin epätoivoisessa paniikissa itsestäni ehkä puolisen litraa jäätelöä ulos, minkä vuoksi sisääni jäi laskelmieni mukaan vähintäänkin tuhat kcalia.

Onnekseni kuitenkin kaikista näistä epäonnistuneista sessioinneista, liki parintonnin päivistä ja liikunnattomuudesta huolimatta aamupainoni tyydytti minua. On se sentään parisataa grammaa vähemmän kuin viime viikolla. Hyvästä mielestä ja työvapaapäivästä huolimatta en yhtään haluaisi lähteä pian alkavalle luennolle, jossa ikäiseni paljon opinnoissaan minua edemmällä, keskenään hyviä kavereita olevat opiskelutoverit osoittavat ylivertaisuuttaan minua kohtaan ja uskoakseni kommunikoivat kanssani vain säälistä. Luentosarjalla on vain alle kymmenen henkeä enkä ollut viime viikolla kummallakaan luennolla, mutta jotenkin vain tuntuu niin luotaantyöntävältä. Vaikka yksi kurssin opintotovereista onkin todella mukava ja järkevä tyyppi, jonka kanssa haluaisin viettää enemmänkin aikaa. Hitto kun tuo ei ole facebookissa, ei voi mitenkään "kasuaalisti" olla tekemisissä enemmän. Numeroa tai suoraa hengailua en kuitenkaan vielä oikein kehtaa pyytää, kun ei paljoa mitään olla hengailtu, mitä nyt opintojen parissa jostain juteltu.

Opintomotivaatio onkin muutenkin kokonaan tiessään. En usko meneväni tänään sille luennolle ja tiedän tuntevani siitä hirvittävää omaatuntoa, kuten onkin jo tällä hetkellä. Toisaalta taas kurssin sisältö on sitä, että opettaja lukee ääneen tekemiänsä powerpointteja. Ehkä en mene. En ole myöskään vieläkään ottanut hoitsuun yhteyttä, vaikka pitäisi kai. Ehkä voisin lähettää viestin. Ehkä soitan hetken päästä. En tiedä, en haluaisi oikein tehdä mitään. Korkeintaan lukea yhtä kurssikirjaa, jota minulla ei edes ole täällä kotona. No, hyviä uutisia loppuviikolle on se, että avokki lähtee taas lauantaina viikon työreissuun = sessiointirauhaa!! Pitäisikin tällä viikolla vähän ottaa läheisempää fyysistä yhteyttä häneen, kun viikko sitten alkoi menkat, vaikka olen e-pilleriliuskan puolivälissä. Olen syönyt tätä ennen yhden liuskan eli siirsin menkkojani, mitä olen tehnyt monesti ennenkin. Koskaan aiemmin ei kuitenkaan ole käynyt tällaista, että kesken toista liuskaa alkaa menkat. Pelkään sen olevan jotenkin syömisiini liitännäinen ilmiö.

Vähän pitempi postaus taisi tulla. En kuitenkaan tähänkään nyt vielä saanut kaikkia niitä pohdintojani, joita tahdoin kanssanne jakaa. Tajusin jotain kamalan olennaista syömisestä viime viikolla, mutta ehdin unohtaa sen ennen kuin ehdin kirjoittaa sitä ylös. Ehkä ajatus/kysymys palaa mieleeni jälleen tällä viikolla ja pääsen tiedustelemaan teidän näkemyksiänne sen suhteen. Kunpa nyt vain saisin itseäni niskasta kiinni ja jotain tehtyä opintojen eteen.