*Avaa sateenvarjon*

Tämänpäiväinen vuodatukseni saattaa hävittää minulta lukijoita ja aiheuttaa yleistä shitstormia, mutta haluan vihdoinkin saattaa tällaisen näkökannan internetin syövereihin. Kuten ehkä olette jo huomanneet, eivät tämän blogin tekstit ole mitenkään erityistä taiteellista arvoa nauttivia. Haluaisin osata kirjoittaa sykähdyttävästi ja koskettavasti, mutta kuitenkin vaikuttamatta tekotaiteelliselta. Tekotaiteella tarkoittanen sellaista tapaa pyrkiä tuottamaan taidetta, jonka uskotaan vetoavan massaan ja joka kierrättää samoja vanhoja konventiota tuomatta mitään uutta mihinkään ja on teennäistä sekä ennaltaodotettavaa (jotain tällaista). Vihaan ehkä eniten maailmassa tekotaiteellisuutta ja kliseitä. Niskakarvani nousevat pystyyn, kun ajattelenkin sitä nykyistä suomalaisten sh-blogien yleisintä "herkkää" kirjoitustapaa, jossa "lukija viedään hetkeen puhumalla menneestä preesensillä ('tarinapreesens')":

Oksalla on jäätyneitä vesipisaroita. Lintu sirkuttaa jossain. Loska ja muta värjäävät lahkeeni ja tulen yhdeksi tämän likaisen ja kylmän maan kanssa, kun kävelen autokouluun. Äiti soittaa: "Hei, muistithan ottaa eväitä?"  Joo joo, äskenhän juuri heitin ne roskiin. Toisella puolen tietä jokin vanha pariskunta seuraa minua katseillaan, kun matelen kuraista tienviertä eteenpäin ja synkkenen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. (+7000 pilkku- ja yhdyssanavirhettä)

Mielestäni hyvä esimerkki tekotaiteellisuudesta

Minulle moinen teksti on oksettavaa tekotaiteellisuutta, jossa oma elämä yritetään epätoivoisesti saada vaikuttamaan edes jollain tapaa mielenkiintoiselta. Keino on myöskin niin yleinen ja aina samanlaisena toistuva, että se vaikuttaa pikemminkin jostain matkitulta kuin itse tuotetulta ja näin ollen erittäin tekotaiteelliselta. Kyllä, mielestäni kukin saa kirjoittaa tavallaan ja on erittäin hienoa, jos ihmiset kokevat nautintoa ilmaistessaan itseään ja ensinnäkin ovat löytäneet jonkin itseilmaisun keinon. Joillekin ehkä minun kirjoitustapani on ärsyttävää, kliseistä ja tekotaiteellista, vaikken siitä yritä mitään taidetta tehdäkään tai herättää erityisempiä lukunautintoja. Onneksi itse kukin saa itse valita, mitä lukee ja täten valita itselleen mieluisimmat vaihtoehdot ja ehkä kokea nautintoakin. 

Tiivistettynä kaiketi tahdoin vain sanoa, että minun blogistani ette tule koskaan lukemaan edellä sitatoidun kaltaista tekstiä itse tuottamanani. Ehkä suhteellisen pieni, mutta silti olemassa oleva lukijakuntani on saanut mielessäni heräämään pelon siitä, että minulta odotettaisiin tuota tietynlaista sh-blogitekstiä ja tahdoin moiset "haaveet" nyt purkaa. Todennäköisemmin kuitenkin edellisellä tahdoin vain johonkin vuodattaa tätä tämänpäiväistä epätoivoa ja "sielun tuskaa", jossa nyt riudun.

Ensi viikolla on määrä palauttaa kaksi alle viiden sivun kirjoitelmaa. Olen ollut niistä havahtuneesti tietoinen jo viimeiset kaksi viikkoa, mutten ole aloittanutkaan niitä. Lisäksi ensi viikolla sulkeutuu monen monta kesätyöpaikkahakua, joihin ajattelin vastata. Tällä hetkellä kuitenkin kiinnostus kaiken suhteen on nollassa ja olen näinä parina viime päivänä saanut alinomaan herätä tajuamaan, etten tiedä mitä haluan. Pää lyö ikään kuin tyhjää, ainoa asia mitä osaa ajatella on ruoka ja syöminen, mutta mitään varsinaista miellyttävää tekemistä en esimerkiksi osaa ajatella enkä etenkään mitään epämieluisampaa pakollista tekemistä. Tänään on pitkästä aikaa sellainen olo, etten syö mitään.

Eilen ja edellispäivänä olen syönyt ainakin 2000kcal/pvä. Juhlistettiin avokin kanssa kait tavallaan ystävänpäivää, eli käytiin syömässä, on katsottu leffoja ja herkuteltu. Eilen, vaikka tiesin että illalla pitäisi syödä irtokarkkia, vietin aamun ahmimalla leipää ainakin 600 kcalin edestä. Illalla sitten söin 500g irtokarkkeja (n. 350kcal/100g = 1750kcal) ja vielä pitserian pitsan (n. 800-1200kcal?). Ehkä tämä silmitön mättäminen aiheuttaa ihan fysiologisestikin ruokahaluttomuutta, eihän kokoiseni eli lyhyen naisihmisen ole mitään tarvetta syödä noin älyttömästi päiviä putkeen. Todellisuudessa kuitenkin toivon, että tämä ruokahaluttomuus jatkuisi maailman tappiin asti, onhan nimittäin sanomattakin selvää, että painoni on noussut räjähdysmäisesti tällaisen vastuuntunnottoman käyttäytymisen ansiosta. Olen täysin koukuttunut nesteenpoistajiin ja vihaan joka päivä itseäni saamattomuuteni yltämisestä liikunnankin puolelle, ja samalla aina aika ajoin saan keskeyttää itseni suunnittelemasta seuraavaa sessiointipäivää.

Saatan sittenkin ensi viikolla mennä ja varata ajan jonkin sortin kallonkutistajalle. Minä en ole tällainen, voisin olla niin paljon enemmän ja itseni, mutta jostain syystä pääni ei toimi oikein. En halua, että minusta tulee vanhempana katkera ja alkoholisoitunut menneisyyden vääryyksissä ja murheissa roikkuva akka, kuten äidistäni. Muutosta on tultava NYT.