Tällä hetkellä paino on puoli kiloa alle entisen maksimipainon ja olenkin jokseenkin tyytyväinen, mutta toisaalta jotenkin omituisesti näytän mielestäni paksummalta kuin ennen, vaikka olen alkanut liikkuakin viikoittain kansalaisopiston kurssien muodossa. Tästä siis on suunta vain alaspäin ja nyt tupakan ollessa jälleen elämän kuvioissa mukana uskon, että pääsen tästä hyvin eteenpäin :) Huomioikaa kuitenkin, että kaikilla tupakointi ei tuota painonlaskua ja se on yksi typerimmistä ja rahaahaaskaavimmista tavoista, mitä maailmassa on, eli älkää missään nimessä alkako tupakoida painonlaskun toiveissa. Itse joskus teininä aloin kännissä polttaa ja olen vain huomannut, että tupakoinnin lopetettuani paino nousi hitaasti mutta varmasti sinne karmeisiin elämäni maksimilukemiin. Tupakointi taasen syksyllä alkoi uudelleen stressin ja angstin pyörteissä, syvimmissä masennuskausissa.
Bulimiointi on jatkunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Juuri mainitsin terapiatädille, että jos vain olisi aikaa ja ennen kaikkea rahaa, en muuta tekisi kuin ahmisi ja oksentaisi. Minä siis todella söin ja huuhdoin alas vessasta viime vuoden puolella ainakin puolet koko elämäni säästöistä ja kuun lopulla tili on aina nollilla. Avokki on nyt työreissussa, eli omaa aikaa on, mutta sitä rahaa ei ole. Ensi tapaamisessa aion kyllä kysyä terapiatädiltä, mikä diagnoosini oikein mahtaa olla. Jotenkin sitä kaipaa jonkinmoista itsensä määrittelyä, mitä diagnoosi osaltaan saattaa tuoda. Tietääkseni kaikille maailman ihmisille on tyypillistä itsensä määrittelyn tarve ja itselläni se rinnastuu tällä hetkellä tähän joka päivä riivaavaan syömävammailuun. Sitten taas, en jotenkin "haluaisi" epämääräisen syömishäiriön diagnoosia vaan kylmän kovan bulimian. Mikä minua vaivaa? Kuulostaa kamalalta.Koulu on tällä hetkellä "jäissä": pitäisi suorittaa kasa kirjatenttejä ja valmistua kandiksi, mutta tällä hetkellä itselläni on vain kaksi kontaktiopetuskurssia ja jokin yleinen laiskotus, minkä vuoksi en saa itseäni niskasta kiinni. Ajankohtaista lisästressiä tuo myös jokavuotinen kesätyöpaikkadilemma. Ärh.
No, joka tapauksessa kun nyt on taas tämä inspiraatio ja todellisuudentunne painonpudotuksen suhteen, ajattelin alkaa jälleen kirjoitella hieman useammin tänne, vaikkei varmaan lukijoitakaan enää ole :D Tällä hetkellä siis tilanne on seuraava:
Kuulostaa varmasti vain vähäiseltä "voitolta", mutta itselleni tämä on tähtitieteellistä ^^
Jostain syystä blogger ei näytä tekstinkirjoituksessa kuvia ollenkaan, joten ne saattavat jatkossa olla vähän siellä sun täällä, näitäkin tappelin paikoilleen parisenkymmentä minuuttia.
2 kommenttia:
Heippa, mukava kun kirjoittelit kuulumisiasi. Tsemppiä koulujuttujen kanssa ja toivottavasti tärppää kesätöidenkin osalta.
Ja mitä tuohon diagnosointiasiaan tulee, niin itse koen asioiden käsittelyn helpommaksi, jos ne on luokiteltavissa. Tuntuu normaalilta toivoa tai odottaa jotakin varmistusta asiasta, josta itse on jo muodostanut tietynlaisen käsityksen. En oikein osaa tuota paremmin kiteyttää, mutta älä nyt ainakaan soimaa itseäsi, ei kuulosta "kamalalta", lähinnä inhimillisestä :)
Kiitoksia tsempeistä! Hyvä kuulla, että muillekin tämä diagnoosiasia on jokin "asia" :)
Lähetä kommentti