Fiilikset ovat hyvin sekavat. Sinänsä haluaisin ehdottomasti eroon tästä päivittäisestä ahmimisesta ja oksentamisesta, sinänsä en. KOSKA sinänsä oheisessa sarjiskuvassa piilee totuuden siemen, eli jonkin verran voi ahmia vaikka mitä kaikkia maailman herkkuja vain vähäisellä kalorimäärällä. Kuitenkin itselläni on taas alkanut tökkiä tämä, pitäisi pitää vähän välipäiviä niin hommasta tulisikin jotain. Ei tunnu saavan mitään ulos, vaikka kuinka helpottaa projektia.
Rehellisesti, tottakai, asia on kuitenkin niin, että mikkoilussa
- menee kaikki vähäisetkin rahat vessasta alas
- kaikki aikaa kuluu ahmimiseen ja oksentamiseen
- kurkku on rikki ja koko keho on nuutunut (koko ajan väsyttää)
- paino jojoilee mielialojen kaltoin
- kaikkea saa salailla kaiken aikaa
Perjantaina tosiaan psykologi soitti ja sain kolmannen kerran selittää kaiken uudelleen, vaikka pyysinkin lääkäriä briiffaamaan asiani, jottei tosiaan tarvitsisi samaa saarnaa kertoa uudelleen ja uudelleen. Psyke sitten painotti hyvin paljon oksentelun lopettamista, että se olisi hänen mielestään tärkeintä. Itse kyllä yritin sitä sanoa, että tämä on varmasti alunperin kaikki oirehdintaa siitä masentuneisuudesta, mutta tuo ainakin puhui paljon enemmän oksentelusta kuin esimerkiksi masentuneisuudesta. Ja onhan se selkeää, pitää hoitaa akuutimpi vaiva ensin alta pois, mutta kun itse haluaisin ensisijaisesti hoitoa masikseen. Laihduttamista kun en aio ikinä lopettaa, ainakaan ennen kuin pääsen ja pysyn tavoitepainossani.
Nyt siis pelkään, että masis jätetään täysin sikseen, mut laitetaan vaan ravintoterapeutille ja johonkin hemmetin terkkarin juttelu-/ (miksisitäsanotaan)kontrollikäynneille, joissa puhutaan syömisestä ja siinä se. Tiedän kyllä, että on mua pahempiakin tapauksia (ja tätä muuten lääkäri sanoi, että mun kanssa joskus jutellut psykologi olisi tarkoittanut juuri sitä, että mun psyyke on suhteessa eheä sanoessaan "jaa sä ootkin sitten helppo tapaus", mistä siis mulle tuli fiilis että mitä mä täällä teen, jos en tarvii apua (anteeksi pitkät sulut :D)), ja alinomaa nyt mietinkin, pitäisikö tämä jättää tähän ja antaa asiantuntijoiden keskittyä akuutimpeihin ja vakavampiin tapauksiin.
No, alustavasti sovittiin psykologin kanssa, että tuo puhuu tänään maanantaina jossain ihmeen kokouksessa mun tapauksesta ja miettivät sitten siellä, mitä mun kanssa tehdään. Laittaa kuulemma sähköpostia. Perjantaina piti kanssa muuten tulla soitto verikokeista, muttei tullut. Pöljä terkkari on varmaan yrittänyt soittaa juuri silloin, kun sopi mulle sen psykologin soittoajan (mainitsi jotain että "me soitellaan kaikki siinä puoli kahdentoista ja kahdentoista välillä", niin että miten tuo kuvitteli, että voin puhua kahdesta eri asiasta samaan aikaan puhelimessa?). No, enpä varmaan niistäkään saa koskaan tietää. Tänään kun pitäisi tulla soitto eräistä toisistakin kokeista, itse hakeuduin gynekologille. Mulla muuten todettiin joskus vuonna 2009 "polyyppimaiset munarakkulat", kun oli kauheet menkat, ja siellä gynellä viime viikolla pyysin siihen suomennosta. Mun tiedoissa kuulemma luki maininta munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä, mikä siis suomeksi tarkoittaa, että mulla on kaiken aikaa ollut myös PCOS. Kiva, ettei se terkkari silloin neljä vuotta sitten sanonut asiaa suoraan suomeksi. Kyseinen vaiva kun tietääkseni voi vaikuttaa myös mielialoihin.
Niin, eksyin taas asiasta. Sovittiin tosiaan psyken kanssa, että mä nyt sitten teen kaikkeni lopettaakseni oksentelun. Tämä sitten tietysti tarkoittaa "hyvästit oksentelulle"-orgioita. Näin ollen pelkästään lauaintaina meni:
kaksi litraa jäätelöä
seitsemän munkkia
kaakaota kiljoona kuppia
sämpylää sairaalloisesti
kaksi kasvishampurilaista
Jatkoin vielä sunnuntaina samoilla määrillä, eri tavaroilla. Sisälle jäi kuitenkin niin paljon, että paino nousi pari kiloa. Laattailu alkaa tökkiä, on vain tyhjiä kouristuksia ja rintakipuja. Keho tappelee vastaan. Yritänkin tänään kaikkeni, jotta osaisin syödä ahmimatta. Näinä aikoina kaikki syöminen ajautuu lopulta ahmimiseen, ja tätä juurikin on hyvin hankalaa hallinnoida. Pitää yrittää pysyä kiireisenä. Toivottavasti niitä tuloksia saisi tänään kuulla, jotta saisi vähän mielenrauhaa.
3 kommenttia:
Ansaitset apua, älä unohda sitä. Minäkin olen hirveästi miettinyt aiemmin että olenko vain kitisevä paska vailla oikeita ongelmia, mutta kyllä minäkin tarvitsen ihan oikeasti apua. Ei ole normaalia esimerkiksi miettiä useita vuosia putkeen itsemurhaa. Silloin ihan oikeasti luulin että kaikki haluavat tappaa itsensä ja on vain jokin yhteinen sopimus että siitä ei puhuta ääneen.
Hyvä että saat nyt kuitenkin apua ! Tietenki ne eka yrittää saaha sitä tuhoisampaa ongelmaa eli sun tapaukses oksentelua pois eka että sitte voi paremmin keskittyä siihen masennukseen, ku et kuitenkaan käsittääkseni oo tappamas ittees muuta ku tolla oksentelulla ?
Kiitoksia kommenteista. Olen samaa mieltä, ettei tällainen käyttäytyminen varmastikaan ole normaalia ja haluaisin tosiaan päästä kaappiluurangoistani eroon varhaisella iällä, jottei minusta tule katkeraa vanhaa ämmää (ja mahdollisesti vielä sairaampaa mieleltäni, moni tilassani oleva ei tietääkseni hakeudu apuun ja se voi myöhemmällä iällä olla paljon monimutkaisempaa hoitaa). Tsemppiä sulle isa, kannattaa sunkin todellakin hakea apua. Voin nimittäin sanoa, ettei ainakaan itselleni ole kuvailemasi kaltaisesta salajuonesta kerrottu..
En tosiaan voi enää itseäni tappaa muutoin kuin syömävammailulla, kun avokki huomaa viiltelyt. Tosin niitä ei huomannut, kun syksyllä ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen taas viilsin.
Lähetä kommentti