"Tutkielmankirjoittamista"

Edellispäivänä bp:ttaessani jostain syystä aloin miettiä, mihin tällaista käyttäytymistä voisi verrata. Siinä sitten, kun ajoin kumarruin häpeänhävittäjän aka. toiletin ylle ja nousin jälleen ylös, en voinut olla yhdistämättä tätä toimintaa uskonnollisiin rituaalimenoihin.

Miettikääpä nyt: moni syömishäiriöinen kertoo ongelmansa olevan merkittävä osa elämää ja vuosien kuluessa siitä tulee osa arkipäivän rituaaleja ja tapoja - vähän kuin voisi kuvitella uskonnollisella ihmisellä olevan päivittäin hetkiä, jotka pyhitetään hengellisille asioille. Rukousten ja jumalalle juttelun sijaan päässä mietitään kalorimääriä, syömisaikoja, ritualististen menojen ajankohtia. Pahoin, syntiä tehtäessä itseä kuritetaan liikunnalla, lisäsyömisillä tai bp:lla ja substansseilla tai yritetään hyvittää tekoja paastoamalla, rajoittamalla tai liikunnalla ynnä muulla fyysisellä työllä. Palvontaakin on: ruoka on sekä suurin onnen täyttymys että pelätty paholainen, jolle antautumalla saavuttaa hetkellistä nautintoa mutta iänikuista kadutusta tai kadotusta. Jotkut kuuntelevat jopa "uskonnollista" musiikkia, kappaleita, joiden sanoitukset voi yhdistää syömishäiriöihin tavalla tai toisella. Ehkä sitä voi pitää pyrkimyksenä "uskon" vahvistukseen, kuten muitakin taiteellisia toteutustapoja, joihin tämä hirviö väkisinkin jollain tavalla änkeää.

En kuitenkaan väitä, että syömishäiriöt olisivat kantajilleen uskontoja, vaan mielestäni ylipäätään uskonnoissa ja syömishäiriöissä on mielenkiintoisia yhtymäkohtia.Uskonnon lisäksi jänniä yhtymäkohtia löytyy mistä tahansa addiktiosta, mutta sitten taas ehkä syömishäiriöissä on jollain sektorilla, joissain tapauksissa myös addiktiota mukana. Ruoka ja ilmeisesti myös oksentaminen vapauttavat aivoissa endorfiineja, mikä jo itsessään tuottaa helposti fyysisen addiktion. Toisilla taas meno on jo jatkunut niin pitkään ja "rituaalit" osa päivittäistä rutiinia, että kaikesta on hyvin vaikeaa päästää irti. Vähän niin kuin nikotiiniaddiktio ulottuu, tai ainakin omalla kohdallani ulottui sen tuottamien tuntemusten lisäksi päivittäiseen rutiiniin, jonka koin mielekkääksi.

¨¨¨¨¨¨¨~~~~~*****~~~~~¨¨¨¨¨¨¨

Tutkielmaa on kirjoitettu yksi kokonainen sivu, sekin katkelmia eri puolilta. "Enää alle parikymmentä sivua kirjoittamista jäljellä, jee!" No, edellispäivänä sain kirjoitettua ehkä lauseen tai kaksi ja eilen meni heti aamusta koko päivä pilalle, kun menin aamulla herättyäni katsomaan pätkän telkkarissa näytetystä elokuvasta Pingviinien matka. *"JUONIPALJASTUS"* Siinä alussa näytettiin kaikkien pingviinien vaeltavan pitkiä matkoja, useita kymmeniä päiviä jäätiköllä kerääntyäkseen johonkin tiettyyn paikkaan pariutumaan. Kun oli näytetty parittelua tai elokuvan mukaan "tanssia", palattiin JOSTAIN SADISTISESTA SYYSTÄ kuvaan, jossa yksi ainut pingviini vaeltaa laajalla, autiolla jäätiköllä yksin, jota säesti kertojan lause "Voi niitä, jotka eksyivät matkalla". *"juonipaljastus päättyy"* Lauseen jälkeen löin mutelle ja kirosin "Ei, ei, ei tämmöstä", vaihdoin kanavaa ja kyynelvirta alkoi virrata holtittomasti. Olenhan kertonut, mikä itkupilli olen aamuisin - no, näin se näyttäytyy valitettavasti joskus.

Tuosta murheen virrasta sitten tuli hirveä väsy, ja yritin saada nukuttua katsomalla nauhalta jotain miljoona kertaa nähtyä elokuvaa. En kuitenkaan saanut nukuttua, mutten kuitenkaan jaksanut tehdä yhtään mitään. Tämän vuoksi vietinkin koko päivän elokuvia tuijottaessa ja ahmiessa, vaikka piti kirjoittaa tutkielmaa. Tänään olen kirjoittanut yhden lauseen, sillä päädyin jonkinlaiseen blokkiin: en tiedä, paljonko minun pitäisi sisällyttää teoriataustaa, kuinka laajasti selittää kaikkea nippelitietoa ja kuinka muotoilla minullekin ymmärtämättömiä asioita omiksi sanoiksi. Jatkan myöhemmin tai sitten vasta huomenna ja vihaan itseäni entistä enemmän.

Tällä hetkellä kirjoittamista blokkaa väsy, sillä ahmin ja oksensin äsken. En tiedä tälle aina aiheutuvalle väsymykselle mitään muuta apukeinoa kuin päikkärit, mutta kurkun tuhoamista olen itse saanut lievennettyä seuraavalla tavalla: Hyvät kanssabulimikot. Ruoka sulautuu viimeisimmän tieteellisen tietoni mukaan korkeintaan kolmen tunnin päästä syömisen aloittamisesta lukuunottamatta joitain kaloreita, jotka imeytyvät jo ruokaa pureskellessa ("Ruuan viipyminen mahalaukussa vaihtelee. Keskimääräiset ajat ovat normaalille seka-aterialle sellaiset,että puolet ruuasta on tyhjentynyt 2.5 – 3 tunnissa, ja kaikki ruoka tyhjentynyt 4 – 5 tunnissa", tässä yksi lähde; vaihtelee tosin ruoasta riippuen ja yksilökohtaisesti jonkin verran). 

Juu ei mikään luotettavin lähde, mutta tällasta pyörii "netzeissä"

Tämän vuoksi esimerkiksi tunnin pituisen syömäsession päätteeksi ei tarvitse heti mennä revittelemään kurkkuaan karkeilla, yhtään sulamattomilla ruoka-aineksilla, vaan massan pehmenemistä voi odottaa ainakin tunnin lisää. Näin olen itse alkanut toimia ja ainakaan omalla kohdallani ei näyttäisi kalorien imeytyvän tosiaan vielä siinä kolmessa tunnissa, kun paino ei nouse räjähdysmäisesti. (nousee lähinnä silloin, kun en malta odottaa ja en sitten saa vaikeita kaottua) Lisäksi kurkkuni on edes hieman käyttökelpoisemmassa kunnossa.

Tänään pitäisi vielä joka tapauksessa käydä uudelleen kaupassa ostamassa maitoa. Mukaan saattaa tarttua myös lisämättöä. Tiedän, että tulen vielä jossain vaiheessa tänään ahmimaan, kun nyt jo tekee mieli. Tässä on nyt pari viikkoa ollut oikeastaan niin, että joka päivä kolmesti. Tuo kolme kertaa ei ole mikään pakkomielle, vaan mieliteoista johtuvaa jatkuvaa tuhoisaa käytöstä, jota en osaa ehkäistä. Väittäisin, että jos vain saisin edes ahmimishimoja ehkäisevää lääkettä, pystyisin hallitsemaan tätä menoa edes hieman. Nyt tämä kaikki hallitsee minua.