Parisuhdeproblematiikkaa

Kun sitten jossain vaiheessa alan käymään sitä jonkin sortin hoitojaksoa läpi, on mielestäni minun viimeistään silloin kerrottava asiasta avokille. Paniikkipaniikkipaniikki. Miten, mihin aikaan vuorokaudesta, minä päivänä, millaisena päivänä, MINÄ HETKENÄ?

Kerronta tulee todennäköisesti seuraamaan seuraavanlaista hahmotelmaa:

Ei ole olemassakaan oikeanlaista hetkeä sanoa tätä. Mutta mä oon koko tän vuoden ajan käyttäytynyt hyvin bulimisesti ja se on paljolti vienyt mun kaiken ajan. Nyt mä alan saada siihen hoitoa keskussairaalalla. (Mä en oo valitettavasti osannut kertoo sulle tästä aiemmin, koska mä tiedän sun suhtautumisen syömähäröilyyn.) Tää ei kuitenkaan ole mitenkään mun oma valinta tai omasta vapaasta tahdosta tapahtuvaa, vaan mielenterveydellinen häiriö, eikä liity mitenkään suhun.

Me kun siis ei edelleenkään olla mikään "puhutaan parisuhteestamme ja siihen liittyvistä kysymyksistä avoimesti" -pariskunta, en tiedä, miten oikeasti tuon lopulta sanon. Tähän liittyy vahvasti myös se ongelma, etten mielelläni ala selittää omista asioistani avokille, kun tuntuu, ettei hän ole juuri kiinnostunut minusta, ajatuksistani ja menoistani. Tästä nyt vihdoin sain "puhuttua" eli kysyin eilen kun tuo on sillä työharjoittelumatkallaan, että haluaisiko kuulla minua askarruttavaa parisuhdeasiaa jo nyt vai vasta hänen kotiintultuaan. Antoi sitten ymmärtää, että haluaa kuulla jo nyt, että voisin vähän tekstarilla antaa osviittaa. Kirjoitinkin sitten ja juuri äsken lähetin kolme tekstintäyteistä viestiä kiinnostamattomuusasiasta. En yhtään tiedä, miten hän niihinkin suhtautuu.

No, joka tapauksessa jos nyt tämän kautta parisuhteeseemme tulee kaipaamani pikkuparannus, olen tavallaan jo pedannut tuota hoitokerrontaa. Silti en yhtään tiedä, kuinka käytännössä ja lopulta kaikki sujuu. Tuo tekstaritrionikin piti alun perin olla vähintäänkin suullisesti tapahtuva selitys, mutta jänistin viime hetkellä. On jotenkin vain niin helppoa ymmärtää puhe väärin, ja etenkin kun kyseessä on hetkellinen tapahtuma, jota ei voi kelata tai mitään, ei voi yksinkertaisesti palata väärinymmärrettyyn kohtaan ja pyytää siihen selvennystä. Kirjoitetun viestin kautta on uskoakseni lopulta helpompi käsitellä asiaa, kun sen voi lukea uudelleen ja uudelleen niin monesti kuin haluaa. Siltikin, ei tuo hoitomaininta ole mitään niin helposti väärinymmärrettävää tai en oikeastaan haluaisikaan avokin siihen palaavan uudelleen ja uudelleen, minkä vuoksi se pitänee sanoa suullisesti.

Ongelmallista tässä on myös se, etten oikein tiedä, mitä tuo uskoo syömähäröilytilanteeni olevan. Jos siis hän on täysin siinä uskossa, että kaikki moinen on mennyttä elämää, kerron hänelle kaksi uutta asiaa tostanoinvain, kuin iskuna vasten kasvoja. Sinänsä siis olisi parempi, jos hänellä olisi jo entuudestaan sellainen käsitys, ettei kyseessä ole mikään ohimenevä vaihe tai pikkuoikku, vaan kaiken aikaa kun käyttäydyn normaalisti, sisuskalujani kalvaa ja häröilypeikko on aina läsnä. Yleensä siis avokin läsnäollessa teen kaikkeni esiintyäkseni mahdollisimman normaalisti, en taivastele jonkin ruoan kalorimäärää tai kirjoittele avoimesti ruokapäikkyyni mitään. Ehkä olen liian hyvä näyttelijä ja tuo uskoo kaiken olevan ohi, vaikka ajoin suustani pääseekin sellaisia sammakoita kuin salkkareita katsellessa jotain siihen Iidan anoreksiaan liittyvää "joo anoreksiahan paranee vain syömällä" tai jotain ruoka-aineiden kcalmääristä.

Loppukevennys :D 

Kaipaisin teiltä lukijoiltani minkälaisia mielipiteitä ja/tai neuvoja tahansa. Oletteko kertoneet jollekin läheiselle syömishäiriöstänne? Entä mahdollisesta tulevasta hoidosta?