Lähitulevaisuuden ennustaminen

Tänään stressaa. Pitää kirjoittaa TAAS huomiseksi yksi kirjoitelma, oman tutkielman esittelyyn on pari viikkoa,  toinen tutkielma on oltava valmis kolmen viikon päästä ja minä käytän kaiken vapaa-aikani ahmimiseen ja oksentamiseen, enkä voi kuitenkaan kenellekään selittää  mihin kaiken ylimääräisen aikani uhraan. Iltapäiväksi pitää lukea yksi pitkähkö teksti. Kyllä sitä tekemistä tosiaan riittäisi, mutta en vain osaa kohdistaa keskittymiskykyäni olennaiseen. Koko aamun olen miettinyt, milloin pääsen ahmimaan.

Eilinen päivä piti paastota, sillä maanantai meni lopulta ahmimiseksi ja kakomisyrityksiksi eli kurkun tuhoamiseksi. Aloitinkin eilisaamun hyvillä mielin kahvilla ja energisyydellä sekä hyvällä mielellä. Kun tulin hyppytunniksi kotiin, päätin antaa itselleni luvan syödä omenan, sillä tällaisen ekaa-kertaa-pitkästä-aikaa-"paaston" sääntöihin sallin tällä kertaa omenoiden syönnin. Valitsemani omena oli kuitenkin erittäin huono yksilö: liian kirpeä ja kuitenkin liian mauton. Heitinkin sen roskiin ja aivot nollalla ajauduin ahmimaan leipää ja muroja, joita valitettavasti viikonloppuna ostin. Jälleen kotiin tultuani kulutinkin illan, neljä-viisi tuntia 300 gramman sipsipussin sekä kahden jäätelölitran ahmimiseen ja kakomiseen. Vielä silloinkin, kun piti jo mennä nukkumaan älyttömästä väsymyksestä, jaksoin ahmia muun muassa kermavaahtoa ja tukkia silläkin viemäristöjämme. Sanalla sanoen ihan hirveä päivä.

Tänään minua ei edes kiinnosta yrittää olla oksentamatta. Kaikki angstaa. Nolasin itseni eilen eräällä luennolla, menetelmiäni sanottiin suoraan "typeriksi" ja kivasti minulle tuotettiin you fail at life -fiilis, etenkin yliopisto-opiskelun kannalta = miten voin edes olla yliopistossa, jos olen niin älyttömän typerä. Tästä koitunut angsti tosiaan jatkuu tänään. Angstia höystää se, että minun piti jo perjantaina saada se soittotieto verikokeiden tuloksistani, eikä vieläkään kuulu mitään. Maanantaina soitti gyne siihen YTHS:n soittoaikaan, mikä taas on saattanut mennä päällekkäin sen verikoetulossoiton kanssa. Eilen ei tullut soittoaikaan mitään puheluita. Maanantaina piti myös tulla psykeltä sähköpostia siitä, mitä minun kanssani tehdään. Ei mitään. Ei kai minulle nyt tarvitse kertoa, mitä minun hoitojeni kanssa tehdään tai mitä suonissani kulkee. Kiukuttaa.

Tiedänkin, että päädyn vielä tänään ahmimaan ja oksuilemaan. Ei kiinnosta, ei kiinnosta. Rahat menee, tilillä ei ole koskaan ennen ollut näin vähän varoja, mutta ei kiinnosta. Vihaan kaikkea ja kaikkein eniten itseäni.

Okei, nyt tarkistin sähköpostini ja psyke oli lähettänyt viestiä: 

Keskustelin eilen psykiatri X:n kanssa tilanteestasi sekä jatkohoitoasiasta tiimissä. Hän oli sitä mieltä, että nopeimmin saisit itsellesi apua akuutissa syömishäiriöoireilussa, jos aloittaisit hoidon keskussairaalalla yleissairaalapsykiatrian poliklinikalla, joka on erikoistunut syömishäiriöiden akuuttivaiheen hoitoon. Akuuttivaiheen jälkeen arvioitaisiin uudestaan hoidontarvettasi. Sopiiko tämä järjestely sinulle? Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pyydän lääk. Y:tä tekemään sinusta lähetteen yleissairaalapsykiatrian poliklinikalle  ja sieltä työntekijä ottaa yhteyttä sinuun.

Odotusvaiheessa yleissairaalapsykiatrialle voit edelleen halutessasi varata aikaa YTHS:n terveydenhoitajalle.

Laita vielä viestiä minulle, sopiiko tämä suunnitelma sinulle.

Laitoinkin kyselyä, että millaista kyseinen hoito on ja voisiko olla jotain vaihtoehtoa, kuten vain YTHS:llä käynti. Kammottaa. Ei kai mua haluta johonkin avohoitoon tai jotenkin valvontaan apuapuapuapaupaua enhalua enhalua enhalua enhalua enhalua enhalua

Jälleen saan päivittää tätä samaa viestiä. Nyt psyke soitti ja selitti, mitä kyseinen hoitohomma tarkoittaa: ihan vain sitä, että kun kyseessä nyt on tällainen kehoa päivittäin tuhoava ongelma, niin sitä varten alan saada keskussairaalan asiaan erityistyvältä osastolta apua, joka on maksutonta, sillä kyse on keskussairaalan ja YTHS:n yhteistyöstä. Kyseinen hoitojakso ei tarkoita esimerkiksi osastolle sulkemista, vaan ihan sellaisia terapiajuttelukäyntejä, mahdollisia labroja ja lääkärivisiittejä. Yritetään siis tosiaan saada tämä akuutti käyttäytyminen hallintaan. Suostuinkin sitten lopulta tähän järjestelyyn, sillä voihan sitä aina kokeilla mitä tapahtuu. En kuitenkaan halua ainakaan jatkaa tätä päivittäistä sessiointia ja rahanhaaskuuta.

Sairaalalta siis soitetaan joskus ja aletaan sopimaan aikoja. Olen nyt siis virallisesti saamassa hoitoa syömishäiriöön, omakohtaisesti ainakin ajattelen, että tähän loputtomaan bulimiaan. Laihdutusta en aio lopettaa, mutta oksentelusta haluan eroon.