"Mun pitäis kertoo sulle yks muhun liittyvä asia, jota mä olen salaillut sulta. Tää liittyy vain ja ainoastaan muhun, että älä ajattele heti kaikkein pahimpia, ei mitään suoranaisesti suhun liittyvää. Tää liittyy korkeintaan suhun mun ominaisuutena. Musta tuntuu hirveeltä, että mä olen salaillu tätä, mutta suoraan sanottuna mä olen pelännyt, että sen kertominen johtais eroon.
Sähän tiedät, että mulla on syömähäröilyä histroiassa. No, tää kevät on ollu tosi stressaava ja ehkä sen takia mä olen alkanut käyttäytyä hyvin bulimisesti. Mä halusin siis vain kertoo, että mä alan nyt saada siihen hoitoa keskussairaalalla. Jos sä haluut puhella/kysellä asiasta niin ok, kaikki käy, mutta sulla ei ole mitään velvoitetta siihen.[Jotain jatkoa]"
Minulle sovittiin nyt se ensimmäinen tapaamis/hoitokerta. Kyseessä on ihan siis psykiatrian poli ja syömähäiriöihin perehtyneen sairaanhoitajan kanssa juttelu. Edeltävä lainaus on tämänhetkinen hahmotelma, ja kuviteltu tilanne ihan vain yksinkertainen: istutan avokin sohvalle mun viereen ja suuntaudun häneen päin tämän kertoessani. Ehkä vähän kliseistä, mutta mielestäni ehkä paras ja kuitenkin luontevin tapa asia kertoa, vaikka ei tosiaan ikinä mistään puhutakaan. Mietin vain, miten itse haluaisin vastaavan asian kuulla vaikka joltain kaveriltani ja osaan kuvitella vain jotain tuollaista. Vatsaa kylläkin vääntää pelkkä ajatus koko tilanteesta.
Muuten ei elämään kuulu mitään uutta. En saa tutkielmaa kirjoitettua, mutta pakko on. Kaikkea kouluhommaa muuta teen nyt jopa mielelläni, kuten muiden esitelmien lukemista ja opponointia (kriittistä lukemista ja tieteellisyyden tarkastelua sekä kehuvia että parannusehdotuksia tarjoavien kommenttien pohdintaa, määrittelisin itse jokseenkin näin). Pääsiäisloma pitää kokonaisuudessaan uhrata täysin tutkielmalle. Avokkikin on silloin kotona, joten ei edes voi oksuilla, minkä vuoksi ajan pitäisi säästyä tärkeisiin puuhiin. En tosiaan lomaile pääsiäisenä(kään).
Tämän ihmeempää kerrottavaa ei nyt vain ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti