Pikapostaukseksi tulin näin sessiointitunnin jälkeen sanomaan, että sunnuntainen olo kesti jopa aamupäivän verran. Samana iltana vielä ahmin mysliä ja jogurttia ja leipää ja pastaa aivan suunnattomasti, kuten tavallisesti. Aamuisin minulla taitaakin olla sellainen "jee en syö mitään koko päivänä"-olo, mutta vannoutuneena aamupalalla päivänsä aloittajana tulee päivässä syötyä ainakin se yksi ruoka, jonka syöntiin voi myöhemmin päivällä vedota: "No, kun tämä päivä ei mennytkään paastoksi, voi saman tien syödä kunnolla". Kun on syönyt kunnolla (ja halajaa lisää kenties jokapäiväisestä ahminnasta venyneen vatsalaukun ja nopean syömistahdin ansiosta), tulee sitten syötyä liikaa eli vatsa täyteen mielihalujen mukaan, mikä sitten aiheuttaa pakokauhun ja paniikin ja juoksuttaa minut saniteettitiloihin. Tähän hupiin on tosiaan mennyt jo viikon aikana yli sata euroa. Olen tässä siis nyt viikon ajan ihan joka päivä bp:ttanut koukuttuneesti ja antaumuksella.
Avokki onneksi saapuu piakkoin takaisin kotiin, minkä ansiosta saan varmastikin edes jotain kuria itseeni. Ensinnäkin olen rutkasti onnellisempi enkä kärsi yksinäisyydestä. Uskoisin ainakin näiden tuntemusten ajavan mikkoiluun. Toisekseen en halua paljastaa tätä kaikkea hänelle vieläkään, minkä vuoksi joudun lopettamaan laattailun. Vessassamme ei ole minkäänmoista äänieristystä ja muualla, kuten ulkona lenkkipolulla, en edes osaa tehdä tuhojani. Tämä sitten aiheuttaa luultavasti jälleen joksikin aikaa BEDeilyä. Enpä tiedä. Jännää, että voi ennustaa tulevaa ("menneisyys ennustaa parhaiten tulevaisuutta") ja silti sille ei osaa tehdä mitään, vaikka tietää itse olevansa tuskiensa ensisijainen lähde ja itse aiheuttavan itselleen tämän kaiken. Olen todellisuudessa alkanut pelätä kaiken maailman aivokuoliota ja muuta lopullista mikkoilun aiheuttamaa vaivaa, mitä en ole koskaan aiemmin edes ajatellut. Minulla kun on vain aivoni, ei mitään ulkonäöllisiä meriittejä, mitä jos onnistun saamaan jonkin aivoveritulpan tai muun oksentaessani? Näinhän sille Terri Sciahvolle kävi.
Sipsipussi ja muutama munkkipulla sekä karjalanpiirakat munavoineen odottavat minua keittiössä. Käteni vapisevat hienoisesti tästä huumaannuttavasta, sairaasta jännityksen ja pelonsekaisen odotuksen tunteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti