Nyt saa riittää!

Olin eilen oksentamatta!

Päätin edeltävänä iltana, etten seuraavana päivänä oksentaisi, vaikka mikä olisi. Viimeisimmän purgatoryreissun päätteeksi tuntemani rintakivut ja päänsärky säikäyttivät minut ihan kunnolla. No, eilispäivä sujui ihan hyvin, en ahminut, vaikka söinkin ainakin 1000 kcal ennen iltaa. Kuitenkin jokin ihmeellinen päähänpisto aikaansai sen, että leivoin pellillisen sämpylää ja melko kirjaimellisesti ahmin voilla ja juustolla 14 pikkusämpylää kaakaolla höystettynä. Vatsakipu ja sielun poltot olivat hirveät, mutta olin päättänyt olla oksentamatta ja sen päätöksen päätin pitää. En siis oksentanut, vaikka halu oli hirvittävä.

Koska olen suhteellisen typerä ihminen, sain kuitenkin tästä jonkinmoisen "luvan" sitten oksentaa tänään, vaikka oksentelun piti loppua kokonaan (ainakin joksikin aikaa). Aamulla söin loput neljä pikkusämpylää kaakaolla ja kaamean vatsakivun ja fyysisesti oksettavan olon vuoksi menin oksentamaan. Edellisiltaisesta sämpylänsyönnistä ei ollut vielä kovinkaan monta tuntia, minkä vuoksi kaiketi tuli niin nopeasti täysi olo ja siinä olotilassa, väittäisin, olisi kuka tahansa oksentanut tahattomastikin. Nyt sitten tietysti, kun häröpää toimii kaavamaisesti ja olen jo oksentanut tänään kerran, voin saman tien tehdä sen ainakin kerran uudelleen. Sitten lopetan. Huomiseksi on pakko saada kolmisivuinen kirjoitelma valmiiksi, enkä ole vielä edes aloittanut.

Tätä aikaansaamattomuutta olen saanut kokea mielestäni lukioajoista lähtien. Aina keväällä ja syksyllä mieli lähtee matamaan pohjamutiin enkä tee muuta kuin syö ja nuku tai sitten puuhaa kaikkea turhaa ja ole syömättä ja nukkumatta. Luulisinkin, kun tämä ilimö jo niin monta vuotta on toistunut samanlaisena, että joko kyse on erittäin laiskasta luonteenpiirteestä ja sosiaalisten tilanteiden kammosta tai sitten kaamosmasennuksesta. Tuossa kun yritin muistella loppusyksyä, tajusin, etten muista siitä juuri mitään. Kaikki muistot ovat kuin yhtä harmaata massaa, en muista mitään kohokohtia tai säännöllisiä toimia näiltä kausilta, vain jotain yksittäisiä turhahkoja hetkiä, kuten jonkin jonkun luennoitsijan käyttämän lauseen. Päätinkin, että käyn YTHS:llä puhumassa asiasta. Ensi viikolla keskustelen jonkin vastaanottovirkailijan kanssa ja katsotaan sitten. Haluan vain tietää, onko tämä masennusta vai sisäsyntyistä saamattomuutta. Lisäksi tänä keväänä kun on erityisen paljon tärkeää tehtävää valmistumismielessä, en usko saavani kaikkea tehtävää tehdyksi tällä meiningillä. Jotain järkeä tähän on saatava. Kukaties syömähäröilynikin ovat vain oire jonkinsortin masennuksesta...?

Kirjoittaminen kuitenkin auttaa. Nyt nämä synninpäästöt näin julkistettuani on oloni jo hieman toiveikkaampi ja tekemisenhaluinen. Äsken esimerkiksi suunnittelin jättäväni maidonhakukauppareissun välistä ja mökitän ja vain makaan koko päivän, kun taas nyt on sellainen hölkkälenkkifiilis. Voiko silloin olla kyse siitä henkisestä sairaudesta nimeltä masennus, jos siihen auttaa näin yksinkertainen toimi? En usko. Luulen, että olen vain yltiölaiska ja vastuuntunnoton vätys, joka tekee kaikkensa välttääkseen velvollisuudet. Sellaisiakin ihmisiä nimittäin on.