Eilen illalla oli oikeasti pelottava meininki. Aloin iltayhdeksältä himoita omenaa (ostin niitä päivemmällä kasan), vaikka olin jo syönyt oikein kokonaisvaltaisesti päiväni kcalit. Söin purkkaa, join vettä, puuhastelin kaikkea, mutta himo pysyi läsnä ainakin tunnin. Lopulta tein kuten ennenkin, kirjoitin ylös että "pakko syödä, vaikka on väärin" ja nousin penkistä. Kuitenkin jostain järki iskeytyi päähäni siltä seisomalta, likimain huusin itselleni "EI" ja suttasin kirjoittamani merkinnän. Onnistuin siis välttämään kiusauksen :) Tämä varmastikin osittain onnistui uudenvuodenlupauksesta, minkä mukaan enää en vain yksinkertaisesti repsahtele. Tällaista uudenvuodenlupausta en ole koskaan tehnyt, vain muunlaista mätönjälkeistä katumakiroamista etten enää ahmisi tms, ja jännittääkin, kuinka oikein tällaisen lupauksen saan pidettyä.
Valitettavasti vain olen taas nyt niin kiinni tässä laihdutusinnossani, etten saa yhtään mitään muuta tehtyä. Minulla on erään kotitentin ja kirjoitelman deadline viikonloppuna sekä lisäksi eräs toinen kirjoitelma viime vuodelta rästinä, jota en ole vielä edes aloittanut. Miten saan itseäni niskasta kiinni? Ei tällainen projektointi ennen ole näin selkeästi vienyt kaikkia ajatuksiani. Päinvastoin, yleensä laihisinspiksissäni olen erittäin toimelias ja aikaansaava. Ehkä näiden tehtävien tehtävien vakavuus ja epämielekkyys ovat niitä syitä, miksen saa ryhdyttyä toimeen. Minulla on kuitenkin paljon kaikkea mukavampaakin tekemistä, johon tahtoisin upottautua.
Tänään olen syönyt ihan hyvin, mutta valitettavasti jälleen siirtänyt päivällä uurastuksiani. Päivän luennot olivat virhemerkintöjä, sillä kurssit alkavatkin vasta myöhemmin. Olen siis ollut koko päivän kotona, datannut, itkenyt hillittömästi ja lukenut jotain ihan muuta kuin tenttikirjallisuutta. Toisaalta siis olen onnistunut, toisaalta epäonnistunut jälleen huomattavasti. En kuitenkaan tahtoisi heittää pyyhettä nurkkaan koulutuksen suhteen etenkään tässä vaiheessa, kun loppukeväästä pitäisi valmistua. Kuitenkaan en osaa tällä hetkellä priorisoida kouluun ja syömisiin keskittymisen välillä. Olen mielestäni keksinyt ihan tehokkaan priorisointien havainnointitavan: "kummasta luopuisit mieluummin?" tai "jos joutuisit luopumaan jommastakummasta, kumpi se olisi?" Sen verran päämäärätietoisuutta ja jääräpäisyyttä minussa on, että uskon kykeneväni tasapainoilemaan tällä sekavalla settingillä samoin kuin ennen.
Kunhan mieheke palaa, menkat loppuu ja saan rästihommat hoidettua, löydän jälleen elämäniloni. Vältän perinteisen kevätmasennuksen olemalla avoin ja purkamalla tunteitani ainakin tänne. Näin ainakin pilvilinnassani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti